Kuva: Shutterstock

HS: Norovirus jyllää - täällä sitä on yleensä eniten

22.02.2024 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Norovirus ei ainakaan toistaiseksi ole kuormittanut sairaanhoitoa.

Norovirus jyllää Helsingissä, uutisoi muun muassa Helsingin sanomat.

Husin ylilääkäri Asko Järvinen kommentoi Helsingin Sanomille, että yleensä tartuntoja tulee erityisen paljon kouluissa ja päiväkodeissa. Tartunnat leviävät kuitenkin laajalle, koska usein myös esimerkiksi lasten parissa työskentelevät aikuiset voivat saada tartunnan.

”Norovirus jyllää usein pahimmin juuri päiväkodeissa ja kouluissa", Järvinen sanoo.

Vaikka tartuntoja on nyt paljon, ei sairaanhoito ole Järvisen mukaan kuitenkaan merkittävästi kuormittunut tartuntatapauksista. 

Tilanne saattaa tulevina viikkoina jopa helpottua, sillä koulujen talvilomat voivat hillitä tartuntojen määrää. 

Norovirus on vatsatauti, jolta tärkeimpiin suojautumiskeinoihin kuuluu käsihygienia. Kouluun tai töihin saa Järvisen mukaan palata noron sairastettuaan yhden oireettoman päivän jälkeen, joskin tartuntariski on silloinkin olemassa, vaikkakin pienempi. Yhden perheenjäsenen sairastuessa kannattaa esimerkiksi siirtyä käyttämään omia käsipyyhkeitä ja pitää hyvää huolta myös kodin pintojen puhtaudesta.

Lue myös: Kuolleisuusluvut kääntyivät viime vuonna nousuun - ainaisten syiden joukossa selvästi yksi uusi

Lue myös: Rokote tyypin 1 diabetesta vastaan otti askeleen eteenpäin

Lue myös: Riski sairastua denguekuumeeseen myös Euroopassa kasvaa

Lähde: Helsingin sanomat

Kilpailut

Uusimmat