Kuva: AOP

Mariah Carey tahtoo rikastua erotessa - hurjia vaatimuksia miljonääri-eksälle

31.10.2016 11:45 - Senni Loikala

Supersuosittu amerikkalaislaulaja ehti olla kihloissa upporikkaan bisnesmiehen kanssa kymmenisen kuukautta.

Mariah Carey, 46, vaatii ex-kihlatultaan James Packerilta noin 46 miljoonaa euroa erossa, uutisoidaan New York Post -lehdessä. Carey kihlautui upporikkaan bisnesmiehen kanssa tammikuussa, ja parin erouutinen nousi otsikoihin lokakuun lopulla.

Tietojen mukaan Carey vaatisi entiseltä kumppaniltaan päätähuimaavia summia, koska laulaja on omien sanojensa mukaan tehnyt suuria uhrauksia heidän yhteiselämänsä eteen. Carey esimerkiksi muutti Los Angelesiin miehensä perässä.

Lisäksi Carey, joka on myynyt maailmanlaajuisesti 175 miljoonaa albumia, väittää, että hän joutui perumaan Etelä-Amerikan kiertueensa ”oltuaan erittäin traumatisoitunut erosta.”

Tyrmäys lähipiiriltä

Parin lähipiiristä tihkui julkisuuteen lausunto, jonka mukaan Careyn mahdollisuudet saada vaatimansa summat Packerilta ovat minimaaliset. Aiemmin on ollut jo tiedossa, että entinen sulho antaisi Careyn kuitenkin pitää noin 9,1 miljoonan arvoisen kihlasormuksen.

Mariah Careyn ja James Packerin eron syyksi on arveltu joko laulajan holtitonta rahankäyttöä tai Packerin mustasukkaisuutta. (kuva: Splahsnews.com)

Miljoonien arvoinen kihlasormus jää Mariah Careylle. (kuva: Splashnews.com)

- Totta kai Mariah tahtoo rahaa, mutta ei hän tule saamaan 46 miljoonaa. Rahasta ei ole keskusteltu, koska he eivät ole jutelleet eron jälkeen. James antoi hänen pitää sormuksen, mutta senttiäkään enempää hän ei tule saamaan. On naurettavaa väittää, että James olisi syy kiertueen peruuntumiseen. Paria päivää aiemmin hän syytti siitä työntekijöitään.

Lopullista syytä Careyn ja Packerin eroon ei ole tiedossa. Spekulaatioiden mukaan ero johtuisi joko Careyn holtittomasta rahankäytöstä tai Packerin mustasukkaisuudesta.

Lähde: Fox News

Kilpailut

Uusimmat