Kuva: YouTube

Uusi Orange Is the New Black -tuotantokausi hakkerin käsissä - jo ensimmäinen jakso vuotanut nettiin

02.05.2017 08:55 - Senja Rapila

The Dark Overlord -nimellä kulkeva hakkeri aikoo vuotaa sarjan koko uusimman tuotantokauden internetiin, sillä Netflix ei ole suostunut hänen vaateisiinsa.

Cosmopolitan uutisoi, että supersuositun Orange Is the New Black -sarjan uusin, eli viides tuotantokausi olisi joutunut hakkerin käsiin. Kerrotaan, että The Dark Overlord -nimellä tunnettu hakkeri uhkaa julkaista tuotantokauden, ellei Netflix maksa hänelle julkisuudessa määrittelemätöntä summaa.

Cosmopolitanin mukaan hakkeri on toteuttanut uhkauksestaan jo osan, nimittäin viidennen tuotantokauden ensimmäinen jakso on kertoman mukaan vuotanut jo internetiin laittomasti. MailOnline -sivusto kertoo myös vastaanottaneensa The Dark Overlord -hakkerilta tiedotteen, jossa hän kertoo päätyneensä ratkaisuun lopun tuotantokauden tiimoilta.

"Olemme päättäneet julkaista myös jaksot 2-10 Orange Is the New Blackin viidenneltä tuotantokaudelta pitkien alkoholinhuuruisien neuvottelujen jälkeen. Huomioikaa, että jaksoja on 13", tiedotteessa kerrottiin.

Hakkeri kuittaa myös, että ehkä Netflix tajuaa aikaistaa sarjan uusimman tuotantokauden julkaisupäivämäärää, mikäli se aikoo saada havittelemansa 3,2 miljoonaa katsojaa sarjan uudelle tuotantokaudelle.

Orange Is the New Blackin uudet jaksot julkaistaan virallisesti Netflixissä kesäkuun 9. päivä.

Lähde: Cosmopolitan

Lue myös: Ensimmäinen maistiainen uudesta Orange is the New Black -kaudesta julki - katso dramaattinen pätkä

Lue myös: Orange Is The New Black -kaunotar nauttii aurinkolomasta - upea näky uimapuvussaan

Lue myös: "Paluuta ei ole" - Orange Is The New Black -sarjan viidennen kauden julkaisupäivämäärä selvillä

Lue myös: Orange Is the New Black -kaunotar odottaa esikoistaan

Kilpailut

Uusimmat