Kuva: AOP

The Batman -elokuvan odotettu jatko-osa viivästyy massiivisesti

15.03.2024 09:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuvan julkaisua viivästyttävät ainakin viime vuoden laajat lakot Hollywoodissa.

Vuonna 2022 ilmestyneen hittielokuva The Batmanin jatko-osaa saadaan yhä odotella.

Elokuvan oli alkuperäisen aikataulun mukaan määrä saada ensi-iltansa lokakuussa 2024. Nyt julkaisua on kuitenkin siirretty huima harppaus eteenpäin, jopa kahdella vuodella myöhemmäksi eli lokakuuhun 2026.

Viivästyksen taustalla ovat NME-elokuvasivuston mukaan ainakin viime vuoden laajat lakot, joihin Hollywoodin tv- ja elokuvateollisuus ajautui. Lakkojen myötä monien muidenkin sarjojen ja elokuvien kuvaukset ja siten julkaisu ovat myöhästyneet suunnitellusta.

Jatko-osan tulee ohjaamaan jo ensimmäisestä osasta vastannut Matt Reeves. Reevesin käsittelyssä elokuva nousikin valtaisaan yleisömenestykseen, joka tuotti elokuvateattereissa maailmanlaajuisesti yli 700 miljoonan euron edestä lipputuloja. Elokuva oli lisäksi ehdolla myös kolmessa eri Oscar-kategoriassa.

Myös toisessa osassa pääroolin tulee näyttelemään ensimmäisessä elokuvassa Batmania esittänyt Robert Pattinson.

Lue myös: Hollywoodin käsikirjoittajien lakkoon liittyvät nyt myös näyttelijät - lähes kaikki tuotannot jäihin

Lue myös: The Batmanin odotettu spinoff-sarja on peruttu: "Ehkä jonain päivänä"

Lue myös: Hollywood-käsikirjoittajat menevät lakkoon - useat sarjat voivat jäädä tauolle

Lue myös: The Batman -elokuvasta leikattiin synkkä kohtaus - katso netissä leviävä poistettu pätkä

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat