Kuva: AOP

The Batman -elokuvasta leikattiin synkkä kohtaus - katso netissä leviävä poistettu pätkä

25.03.2022 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Elokuva on sellaisenaankin liki kolme tuntia pitkä.

The Batman -elokuva on kerännyt jo muutaman viikon aikana valtavia katsojamääriä ympäri maailmaa, mutta yhtä kohtausta elokuvateatterikävijät eivät nähneet. Kyseessä on liki kolmen tunnin elokuvasta poistettu kohtaus, joka on nyt nähtävillä Youtubessa.

Kohtauksessa Batman tapaa Jokerin Arkhamin mielisairaalassa ja pyytää arkkiviholliseltaan apua selvittääkseen toisen pahiksen, Riddlerin henkilöllisyyden.

Muutoin Jokeria ei elokuvassa juuri nähdä, paitsi aivan teoksen lopussa. Ohjaaja Matt Reeves kommentoi, että Jokeri on elokuvan lopussa mukana vain koska hänet ehdittiin kuvata jo aiempaan kohtaukseen. Kohtauksen pois leikkaamiselle ei kuitenkaan kerrota mitään tarkkaa syytä.

Jos video ei näy, pääset katsomaan sen täältä.

Lue myös: The Batman on kivunnut vain kaksi viikkoa julkaisunsa jälkeen vuoden toisiksi katsotuimmaksi leffaksi

Lue myös: Robert Pattinson kertoo hurjasta valmistautumisestaan Batman-rooliinsa: "On kyse rajojen venyttämisestä"

Lue myös: Bella haulikon varressa? Supersuosituista Twilight-elokuvista jätettiin pois uskomattomia käänteitä

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat