Latinohurmuri Enrique Iglesias vakuuttaa: "Täydellistä parisuhdetta ei ole olemassakaan!"

04.09.2015 17:15 - Senja Rapila

Myös julkisuuden henkilöillä on parisuhteidensa ylläpitämisessä tekemistä, sillä elämänasenne ja realistiset odotukset vaikuttavat suhteen kestoon suuresti.

Latinokomistus Enrique Iglesias uskoo, että hänen realistinen elämänasenteensa auttaa pitkän parisuhteen ylläpitämisessä. Iglesias ja tennistähti Anna Kournikova ovat seurustelleet jo vuodesta 2001.

- Meillä on hyviä aikoja sekä huonoja aikoja. Minun on vaikea uskoa, että olisi olemassa täydellistä parisuhdetta. En usko, että sellaista on edes olemassa, Iglesias myönsi Metro -lehden haastattelussa.

Sinkkuvuodet olivat hauskoja

Enrique Iglesiasin elämässä on myös ollut aika, jolloin hän matkusti sinkkuna ympäri maailmaa keikkaillessaan. Kaikkialla oli bändäreitä, jotka ihailivat häntä. Vaikka se oli hauskaa aikansa, poppari myöntää, ettei hän kaipaa enää niitä aikoja.

- Kerran avasin matkalaukkuni ja se oli täynnä naisten alushousuja. En tiedä miten ne joutuivat sinne, mutta se oli todella hauskaa vaikkakin tunsin oloni erittäin loukatuksi. Ne olivat kuitenkin kaikki puhtaita, yhtä jarruraitaa lukuunottamatta.. Kunhan vitsailen!

Ei ole kuitenkaan epäilystäkään siitä, etteivätkö fanit ympäri maailman kaipaisi Iglesiasin sinkkuaikoja. Komea latinopoppari nauttii tällä hetkellä uusimman singlensä El Perdón (Forgiveness) suosiosta.


Lue myös: Idols-voittajaa yritettiin iskeä erikoisella tavalla: "Oli siinä rajoilla, onko se ällöttävää"

Lähde: Music News

Kilpailut

Uusimmat