Isäksi tullut Niko Nousiainen yllättyi käytöksestään: ”Huutoitkin”

Isyyden aiheuttamat tunteet ovat yllättäneet Nikon.

Julkaistu:

Radiojuontaja Niko Nousiainen on nyt isä. Hänen puolisonsa synnytti pojan jokin aika sitten. Poika syntyi etuajassa, mutta nyt vauva on päässyt jo kotiin.

Nikokin on jo ehtinyt kertomaan tuntemuksistaan isäksi tulemisesta. Hän on yllättynyt tunteista, joita tilanne on hänessä aiheuttanut.

Lue myös: Niko Nousiainen ja Katri-puoliso saavat vauvan

Lue myös: Niko Nousiaisesta tuli isä – pikkuinen syntyi etuajassa

– Ystävät on kertonut miltä se tuntuu saada syliin oma lapsi, mutta ei sitä voi oikeasti käsittää ennen, kun se tulee omalle kohdalle! kertoo Nousiainen.

Varsinkin tunteet heti pojan syntymän jälkeen ovat yllättäneet Nikon.

– Se tunne, joka valtasi minut saman tien, kun kuulin ekan rääkäsyn ja näin pojan oli jotain niin suurta et oikein säikähdin mun reaktioo! Mä sillee huutoitkin enemmän, ku koskaa ennen!

Nikon ystävä Sauli Koskinen kertoo tietävänsä, että Nikosta tulee hyvä isä. Pian oman lapsensa synnyttävä Rosanna Kulju on myös laittanut onnittelut koko perheelle.

Nikon julkaisu löytyy tästä alta.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.