Muistatko tyttörakkautta tihkuneen t.A.T.u.-yhtyeen? Tältä he näyttävät nyt

Venäläinen popduo provosoi vuosituhannen alussa.

Julkaistu:

Venäläinen popduo t.A.T.u. kohahdutti vuosituhannen alussa rohkeilla musiikkivideoillaan ja lesboimagollaan.

Bändin läpimurtohitti oli All the Things She Said, jonka musiikkivideolla yhtyeen jäsenet Julija Volkova ja Lena Katina esiintyivät koulupuvuissa ja suutelivat toisiaan.

Lue myös: New York Timesin pila-animaatio Trumpin ja Putinin homosuhteesta tyrmistyttää – "Homofobista"

Lue myös: Räppäri jäi ilman pystejä ja näytti somessa keskisormea – myös fanit ihmettelevät Emma Gaalan palkintojenjakoa

Provokatiivinen linja jatkui myös hittisinglen jälkeen, ja esimerkiksi The Tonight with Jay Leno -show’ssa esiintyessään naiset suutelivat jälleen, vaikka heitä oli nimenomaisesti kielletty tekemästä niin. Heillä oli myös päällään paidat, joissa luki venäjäksi “sota vittuun!”.

Kävi kuitenkin ilmi, etteivät naiset oikeasti olleet suhteessa keskenään tai edes homoseksuaaleja, vaan kyseessä oli heidän managerinsa Ivan Šapovalovin luoma markkinointitemppu.

Erityisesti Volkova on jälkikäteen herättänyt närkästystä homoseksuaalisuuden vastaisilla lausunnoillaan.

Vuonna 2014 hän kertoi venäläisessä television-ohjelmassa tuomitsevansa oman lapsensa, mikäli tämä olisi homoseksuaali.

Lue myös: "Esittääkö hän roolia?" – Erikoisjoukot-kivikasvo Matias Petäistö avaa, mikä on aitoa ja mikä show’ta

Lue myös: Miehen kirjoitus leviää netissä: "Miehet ja naiset eivät todellakaan ole tasa-arvoisia"

– Miehen pitää olla oikea mies, hän lausahti tuolloin.

Volkova pyrki vuonna 2021 politiikkaan Vladimir Putinia tukevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen joukoista, mutta hän ei päässyt kansanedustajaksi.

Vaikkei t.A.T.u. enää olekaan aktiivinen, molempien naisten Instagram-tilien mukaan musiikki kuuluu heidän elämäänsä ainakin jonkinlaisena osana edelleen.