Sami Kuronen joutui muuttamaan ulkonäköään – työnantaja vaati

Sami menetti samalla itsevarmuutensa ja identiteettinsä.

Julkaistu:

Juontajana televisiossa ja radiossa toimiva Sami Kuronen on totuttu näkemään pitkissä hiuksissa. Hän on joutunut välillä leikkaamaan ne lyhyeksi, mutta se ei ole ollut oma toive.

– Mulla on ollut pitkät hiukset käytännössä teinivuosista saakka, kertoo Kuronen.

Lue myös: Sami Kurosen hunajainen lauluääni yllätti fanit – tavoittelee artistin uraa

Julkaisun kuvassa nähdään kuitenkin Sami, jonka hiukset ovat lyhyet. Hän paljastaa hänelle tulleen elämän aikana eteen kaksi hetkeä, jolloin hiukset oli leikattava lyhyeksi.

– Ainoat poikkeukset olivat armeija-aika 90-luvun puolivälissä ja vuosi 2008 kun kuvattiin Suomen unelmien poikamiehen ekaa kautta. Silloinen kanavapomo asetti juontopestin ehdoksi visiittiä parturiin, koska Amerikan virkaveljelläkin oli lyhyt tukka, kirjoittaa Kuronen.

Sami ei viihdy lyhyessä hiusmallissa.

– Halusin pestin ja sakset kävivät sillä seurauksella, että kadotin hetkeksi identiteettini ja itsevarmuuteni. Oi aikoja, kertoo hän tunnoistaan olla lyhyissä hiuksissa.

Lyhythiuksisen Kurosen kuvaa voi mennä katsomaan tänne ja kuva löytyy myös tästä alta.