Kaikki artikkelit

Abreu julkaisi tilanteesta videon TikTok-sivullaan.
Erityisesti yksi kuva on huvittanut niin artistia itseään kuin hänen seuraajiaankin.
Muusikko Anna Abreu joutuu toistuvasti ottamaan vastaan palauteryöppyjä kannanotoistaan. Se ei kuitenkaan artistia lannista.
Abreu julkaisi viime perjantaina uuden 20 Ave Mariaa -kappaleen.
Laulaja Anna Abreu sivalsi piikittelijöitä sanan säilällä.
Kun sydän pysähtyy, apua tarvitaan nopeasti. Juuri sinä voit pelastaa jonkun hengen paineluelvytyksellä.
Julkaisu on kerännyt hurjan tykkäysmäärän.
Laulaja Abreu on joutunut hyvästelemään rakkaan perheenjäsenensä. Lukuisat fanit ja julkisuuden henkilöt ovat ottaneet osaa suruun.
Fanit ovat ihastelleet kovasti julkaisua.
Laulaja heittäytyi Possen haasteessa asiakaspalvelijaksi, joka käyttäytyi hyvin erikoisesti.
Abreu tähdittää illan Posse-ohjelmaa.
Laulajan tunteikas kappale kuullaan uuden Temptation Island Suomi -kauden teemabiisinä.
Kotimaisen musiikin juhlassa nähtiin myös ilahduttavan paljon kotimaista muotia.
Abreu on kasvanut julkisuudessa aikuiseksi naiseksi. Tyyli on vaihtunut vuosien varrella, ja naisen arvomaailma on päivittynyt ajan mukana.
Kuvaan on kommentoinut muun muassa laulajakollega Benjamin.
Anna Abreu haluaa näyttää esimerkkiä, että keikoilla voi käyttää samoja vaatteita uudelleen ja uudelleen. Sama trendi toistuu yhä enemmän myös muotivaikuttajien tyyleissä.