Etsi
Anssi Kelan seitsemäs sooloalbumi Ääriviivoja julkaistiin 21. syyskuuta.
Anssi Kela on miettinyt pariin otteeseen, vaihtaisiko hän uraa, mutta musiikki on pysynyt vahvana miehen sydämessä.
Kelan isä kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1985.
Kelan mukaan Aalto ja piano olisivat olleet kova yhtälö.
Uusi albumi julkaistaan syyskuussa.
Artisti kertoo uran vaikeimpien vaiheiden opettaneen sen, että menestystä ei tule ottaa itsestäänselvyytenä.
Anssi Kela jutteli Iskelmän Satu Kotosen kanssa julkisuudesta ja sen varjopuolista.
Kelan vinkistä kannattaa ottaa koppi, mikäli tykkää makean ja suolaisen yhdistelmästä.
Muusikko on saanut suurimmat vaikutteensa amerikkalaismusiikista.
Laulaja Anssi Kela ei saanut kinkunpalaa nieltyä jouluaterialla.