Kaikki artikkelit
The Rolling Stonesin edustaja vahvistaa CNN:lle, että McCartney soittaa bassoa yhdellä kappaleella.
Musiikki
7 kuukautta sitten
Kovana The Beatles -fanina Johnson ei tiennyt, mitä sanoa Paul McCartneylle.
Musiikki
10 kuukautta sitten
Muusikot saivat välinsä myöhemmin selvitettyä.
Viihde
noin vuosi sitten
Viikonloppuna vietetään Beatles Weekendia Helsingin Kulttuuritalolla.
Musiikki
noin vuosi sitten
Disney myöntyi lopulta olemaan sensuroimatta The Beatles: Get Back -dokumenttisarjaa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Elokuvan kuvaukset alkavat alkuvuonna 2022.
Viihde
noin vuosi sitten
McCartney ja Lennon olivat yhdessä Beatlesin keulakuvia.
Viihde
noin vuosi sitten
Legendaarinen yhtye löytyy nyt myös TikTokista.
Viihde
noin vuosi sitten
John Lennon kuvaili biisiä "komediakappaleeksi".
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Haastattelussa Ringo Starr jakoi ajatuksiaan myös kuoleman jälkeisestä ajasta.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Ensi vuonna julkaistava dokumentti haastaa käsityksen bändin riitaisista viimeisistä vaiheista.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
78-vuotias muusikko on muistellut bändiaikoja.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Julkaisussa Hintikka poseeraa yhdessä miehensä Ile Uusivuoren kanssa.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Vuosikymmenien mittainen kiistely jatkuu edelleen Lennonin perheen ja Frederic Seamanin välillä.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
McCartney paljastaa, että osa alkuaikojen kappaleista ei ollut kovinkaan hyviä.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Penny Lanen väitetään saaneen nimensä 1700-luvulla vaikuttaneen orjakauppiaan mukaan. Kadun nimikyltti on joutunut ilkivallan kohteeksi.
Ilmiöt
yli 3 vuotta sitten