Etsi
Videobloggaaja pyysi ihmisiä tunnustamaan rakkautensa isilleen aivan yllättäen ja kuvaamaan isien reaktiot. Video on hulvatonta katsottavaa.
Lapsi-vanhempi -suhteet ovat usein epätasapainoisia, koska lapset ovat tottuneet nojaamaan vanhempiinsa antamatta välttämättä paljonkaan takaisin. Aikuisen ihmisen tulisi kuitenkin osata suhtautua vanhempiinsa ihmisinä eikä pelkästään vanhempina.
Kaunis video muistuttaa siitä, että rakkaitaan kannattaa muistaa kauniilla sanoilla vielä, kun he ovat hengissä.
Isät omaavat monesti nopeat refleksit, joita onkin kiittäminen siitä, että moni läheltä piti -tilanne päättyy hyvin.
Teini-ikäinen tyttö halusi lähettää astronautti-isälleen viestin avaruuteen. Tytön toive toteutettiin mahtavalla tavalla.
Valokuvaaja Johan Bävman päätti ikuistaa ainutlaatuiset hetket saatuaan idean projektilleen esikoisensa syntymän myötä.
Kun isä ja lapsi jätetään kotiin kahdestaan, saattaa tapahtua ihan mitä vaan.
Isältä vaaditaan erityisesti suurta sydäntä ja kärsivällisyyttä.
Omena ei putoa kauas puusta -sanontaa ovat omiaan todistamaan kuvat, jotka on koottu galleriaan isejään muistuttavista vauvoista.