Kaikki artikkelit

Kaikissa suosituissa musiikin suoratoistopalveluissa yhtyeen musiikkia on kuunneltu moninkertaisesti The Dirt-elokuvan julkaisun jälkeen.
Laulajatar ei harkitse omien levyjensä kohdalla samaa taktiikkaa, johon bändi U2 tukeutui.  
Yksi nimi on hallinnut iTunesin albumi- ja singlelistojen tänä vuonna.
Upeaääninen Adele on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut huikean suosion.
Brittitähti Adelen 21-albumista on tullut ensimmäinen levy, joka on rikkonut miljoonan kappaleen myyntirajan iTunesissa Euroopassa.
The Who -kitaristi Pete Townshend on hyökännyt Applen iTunesin kimppuun.
Jon Bon Jovi kokee musiikkibisneksen laskevan jyrkkää alamäkeä. Syynä tähän on miehen mukaan iTunesin saapuminen markkinoille.
Tänä vuonna joulu jatkuu tavallista pidemmälle. The Voice ja iTunes tarjoavat nimittäin ensi viikon torstaihin saakka joka päivä ilmaisen iTunes-lahjan.
Esimakuna Tapaninpäivänä alkavasta Joulun 12 päivän jatkoaika -kampanjasta Voice ja iTunes tarjoavat brittitähti Kylie Minoguen kolmen biisin joulu-ep:n ilmaiseksi.
Apple julkaisi iTunes Storessa Rewind-listansa, josta selviävät vuoden suosituimmat sovellukset iPhonelle ja iPadille, sekä ladatuimmat musiikit.
Coldplay julkaisi tällä viikolla Christmas Lights -nimisen joulubiisin, joka nousi heti suomalaisten suosioon.
The Beatlesin musiikki on käynyt odotettavasti mukavasti kaupaksi iTunesissa, kun yhtyeen musiikki tuli ensimmäistä kertaa nettimusiikkikauppaan myyntiin eilen tiistaina.
Kuten uumoiltiinkin odotetusti Apple ilmoitti tänään, että The Beatlesin tuotanto on viimein saatavilla iTunesista.
Applen sivuilla on eilisestä lähtien mainostettu salaperäistä paljastusta, joka koetaan tänään kello 17 Suomen aikaa. Wall Street Journalilla on teoria siitä, mitä iTunes paljastaa.
Monet musiikkialan lähteet ovat kertoneet Googlen laajentavan omaan musiikkipalveluun, josta pystyy ostamaan ja kuuntelemaan musiikkia. Musiikkipalveluun ei tarvittaisi erillistä ohjelmaa, vaan se toimisi netissä.
Saksalaisyhtye The Baseballsin hittilevy Strike on tällä hetkellä Britannian iTunesin ladatuin levy. Yhtye hehkuu Facebook-sivuillaan asian mahdottomuutta.