Etsi
Hell’s Club -videot ovat todellisia editoinnin taidonnäytteitä.
Daniel Craig kärsii James Bondin roolinsa takia kroonisista kivuista.
Craig nähdään sen sijaan tv-sarjassa.
Titanic on kerännyt Suomessa 18 vuoden aikana 8 miljoonaa euroa lipputuloja.
Radiohead on julkaissut kappaleen, jonka he tekivät uusinta James Bond -elokuvaa varten.
Tuoreimman James Bond -elokuvan Spectren ensi-iltaan odotetaan superjulkkiksia aina kuninkaallisista lähtien.
Uudeksi Bondiksi on huhuiltu tummaihoista Idris Elbaa, mikä on nostattanut myös soraääniä.
Uuden James Bond – Spectre -elokuvan tunnusbiisi on vihdoin julkistettu.
Valkokankaiden viinaan menevin agentti nauttii keskimäärin 20 alkoholiannosta per elokuva.
Idris Elban valinta uudeksi James Bondiksi on herättänyt maailmanlaajuista keskustelua.