Etsi
Tähdet, tähdet -ohjelmassa nähtävä Janna on tottunut siihen, että hänen tekemisiään seurataan julkisilla paikoilla.
Janna aikoo päästä pitkälle suositussa TV-ohjelmassa.
Ohjelma alkaa 8. lokakuuta.
Janna uusi kappale kantaa nimeä Vaikee mut oikee.
Vaikee mut oikee -kappaletta on kuultu yhteisesityksinä muutamilla keikoilla.
Laulaja Janna julkaisee 11. elokuuta Vaikee mut oikee -singlen.
Laulaja Janna juhlisti tänään 20 vuotta täyttänyttä Radio Novaa. Nainen kertoo itse olleensa 20-vuotiaana sinisilmäisempi kuin nykyään.
Janna Hurmerinta kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa olevansa valmis uuteen rakkauteen.
Janna toivoo eniten pääsevänsä tekemään yhteistä kappaletta Vesalan kanssa.
Laulaja Janna sanoo haluavansa työstää uudet kappaleet viimeistä piirtoa myöten täydellisiksi.