Etsi
Justin Bieberin ensimmäinen konsertti myytiin loppuun muutamassa minuutissa.
Kyseessä uskotaan olevan niin sanottu "omistautumissormus."
Näyttää siltä, että rakkautta saattaa olla ilmassa.
Nuoren artistin hammasrivistössä kimaltelee kultainen hammas. Tiedossa ei ole, onko kyseessä vain koru, vai onko Bieber ottanut kultahampaan pidemmäksi aikaa.
Sosiaalisessa mediassa levinneiden tietojen mukaan laulajakomistus esiintyisi ensi vuonna Hartwall Arenalla.
Justin Bieber valjasti faninsa avukseen yrittäessään löytää uskomattoman kaunista faniaan sosiaalisesta mediasta.
Vaikka entisen parin toimia on arvosteltu runsaasti, Selena on huhujen mukaan vihdoin valmis sitoutumaan kunnolla entiseen rakastettuunsa.
Yhdysvaltalainen elektronisen musiikin tuottaja ja DJ on kertonut, että työskennellessään Justin Bieberin kanssa, hän huomasi artistin kasvaneen huomattavasti.
Laulajan polvet menevät veteliksi, kun katsoo Nälkäpeli-elokuvan näyttelijätähteä.
Justin Bieberillä riittää naispuolisia seuralaisia. Nyt hänet on bongattu täysin tuntemattoman kaunottaren kanssa.