Etsi
Lemmikkiä kannattaa palkita herkkujen sijaan esimerkiksi aktiviteeteilla.
Bobin omistajan mukaan koira tykkää syömisestä ja kissojen kanssa leikkimisestä.
Yksi rotu on pitänyt kärkisijaa jo vuodesta 2009 lähtien.
Myrkytystä epäillessä ei kannata jäädä odottelemaan.
Koirien hajuhermoista on löydetty yhteys näköaistimuksista vastaavan aivolohkon kanssa.
Rekisteröinti hyödyttää myös koiria.
Myös muun muassa artisti Vesala on kommentoinut Vikmanin julkaisua.
Sankarikoirat ovat varoittaneet esimerkiksi tulipalosta.
Tämän vuoden Pentulivessä seurataan shiba inun pentuja.
Pebbles syntyi vuonna 2000 ja eli 22-vuotiaaksi