Etsi
Tuoreen tutkimuksen mukaan ensimmäisten ja viimeisten kuukautisten ajankohdasta voidaan päätellä elinikään sekä terveyteen liittyviä asioita.
Kuukautiset saattavat olla epänormaalin runsaat silloin, jos joudut useammin kuin yhden vuotopäivän ajan vaihtamaan suojaa tunnin välein.
Voisivatko kaupungit tukea naisia mahdollistamalla ilmaisia tamponeja ja siteitä myös Suomessa?
Kuukautiskierron aiheuttamat hormonaaliset muutokset voivat vaikuttaa myös treenimotivaatioosi.
Vaikka jokakuukautinen vuoto on useimmille naisista täysin tuttua, herättää se myös paljon kysymyksiä.
Lapsen logiikalla runsas verenvuoto alapäästä ei voi olla terveellistä – päinvastoin, se saattaa jopa viedä hengen.
Vatsa- ja selkäkivut, särkylääkkeet ja jatkuvat krampit ovat varmasti monelle naiselle tuttuja.
Kuukautiskierto voi aiheuttaa kipujen ja vuodon lisäksi myös muita, kummallisia oireita.
Kuukautiskipuja ja muita PMS-oireita voi yrittää helpottaa kiinnittämällä huomiota ruokavalioon.
Vanhat uskomukset tekevät monien naisten arjesta hankalaa maailmalla.