Kaikki artikkelit

Rokote on jo edennyt testaukseen ihmisillä.
- Meidän täytyy siirtyä ”yksi lääke ja yksi annos sopii kaikille” -ajattelumallista henkilökohtaisempaan lähestymistapaan, Liverpoolin yliopiston professori Munir Pirmohamed toteaa.
15-vuotias amerikkalaiskoululainen Jack Andraka on kerännyt lääketieteen edustajien huomion keksinnöllään.
Tuore tutkimus kumoaa yleisimmät mielikuvat naisen ja miehen suhteesta seksiin.
Suurimmalta osalta miehistä löytyy petipuuhissa suosikkiasentoja, joihin omien mieltymysten lisäksi yleensä vaikuttavat muun muassa petikumppanin mieltymykset. AskMen-sivuston mukaan miehiä voidaan myös karrikoidusti analysoida heidän asentomieltymystensä perusteella.
Yleisen uskomuksen mukaan naisilla on toisinaan taipumustateeskennellä orgasmeja. Temple Universityn tekemän tutkimuksen mukaan syy ei silti välttämättä ole petikumppanissa.
14-vuotiasta intialaispoikaa kohtasi mitä erikoisin onnettomuus tämän puhdistaessa akvaariotaan.