Etsi
Barbien yli 60-vuotisessa historiassa on nähty monenlaisia nukkeja.
Video on levinnyt vauhdikkaasti sosiaalisessa mediassa.
Sofia saa kohta leikkiä itse suunnittelemallaan lelulla – ja myös monet muut lapset.
Kuva levisi nopeasti somessa ja eri medioissa.
Äidin mukaan tällainen ei ole lainkaan soveliasta.
Taapero onnistui ujuttamaan itsensä lelunsa sisälle niin tiukasti, että lisäapuja tarvittiin.
Kyseinen lelu on omiaan aiheuttamaan myös ällötystä.
Kaupan työntekijät koittivat etsiä viestin jättänyttä poikaa.
Video on kerännyt Facebookissa hurjan määrän katselukertoja.