Kaikki artikkelit

Plazalla on tähän omat kikkansa.
Tola vieraili Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcastissa ja kertoi nuorena kokemastaan ahdistuksesta ja paineesta, jota näyttelijäntyö hänelle aiheutti.
Andrew Garfield haluaa korostaa, ettei metodinäytteleminen ole aina hyvä ratkaisu.
Komedian on käsikirjoittanut ja puoliksi ohjannut itse elokuvan päänäyttelijä Ricky Gervais.
Matt Berry näyttelee suositussa What We Do In The Shadows -vampyyrisarjassa.
Badgley on näytellyt itsetyydyttämistä useaan otteseen sarjassa You.
Jokaisella meistä on erilaisia tapoja omassa arjessamme. Yksi niistä on tapa, jolla taittelemme pyyhkeet kaappiin.
Vinkkivideo kiertää sosiaalisessa mediassa hurjaa vauhtia.
Näyttelijä Eric Barcon kevääseen mahtui yllättäviä käänteitä. Niitä riittää myös Rantabaarin kolmannella kaudella, josso Barco nähdään jälleen Milo Vinbergin roolissa.
Tällä kertaa Kokkosen käsissä syntyi ihastuttava joutsentyyny.
Tubetähti Nelli Orell ei löytänyt sopivaa mekkoa. Hän päätti tehdä puvun tärkeään päivään itse aikaa uhmaten.
Valehtelemisen sietämätön keveys -elokuvassa pääroolin, käsikirjoittajan ja ohjaajan roolissa on Ricky Gervais.
Toiset antavat Hollywood-tyylisiä antaumuksellisia suudelmia, toiset taas leikittelevän flirttailevia suukkoja.
Listalla ovat muun muassa Wacken Open Air sekä Rainbow Bar And Grill.
Ciara Gan kyllästyi siihen, ettei löytänyt haluamaansa kauppojen hyllyiltä.
Lääkäri kertoo, millainen vaikutus asennolla on kaasujen kerääntymiseen.