Etsi
Oletko koskaan miettinyt, missä lentohenkilökunta lepää taukojensa ajan pitkillä lennoilla?
Muun muassa penkin takaosassa oleva tasku on Kat Kamalanin mukaan täynnä monenlaisia pöpöjä.
Videolla on yli puoli miljoonaa katselukertaa.
Kone joutui kääntymään takaisin tapahtuneen jälkeen.
Jokainen vanhempi tietää, että lasten kanssa matkustaessa on hyvä olla mukana tekemistä perheen pienimmille.
Monella on tapana syödä purkkaa nousun ja laskun aikana.
Kone joutui palaamaan lähtöpaikkaan.
Lentoyhtiön uudistus on jakanut mielipiteitä sosiaalisessa mediassa.
Kuvassa nähdään nainen istumassa selkänojattomalla istuimella. Easyjet kommentoi, että lennon ajaksi ketään ei päästetty näille istuimille.
Twitterissä leviävä video on saanut yli kahdeksan miljoonaa katselukertaa parissa päivässä.