Kaikki artikkelit

Sukuni salat -ohjelman ensimmäisen kauden viimeisessä jaksossa tutustutaan kansanedustaja Maria Guzeninan tarinaan.
Kesäjuontajana Radio Novalla kuulijoita ilahdutta kansanedustaja antoi vinkkinsä työelämään.
Kansanedustaja Maria Guzenina palaa radiojuontajaksi eduskunnan kesälomalla. Hän ei kuitenkaan suostunut ottamaan työstä palkkaa.
Radio Novan juontajakaarti täydentyy kesällä useilla tutuilla nimillä. Kanava viettää tänä vuonna 20-vuotissyntymäpäiviään.
Kansanedustajan herkkä juhlaluomus sopii hyvin vaaleahiuksiselle kaunottarelle.
Maria Guzenina oli eittämättä yksi illan upeimmista naisista.
Liikemies Hjallis Harkimo ja peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson on bongattu yhteiseltä lomamatkalta Thaimaasta, kertoo Ilta-Sanomat. 
YouTuben kätköistä löytyy monen suomalaisjulkkiksen laulu-uran debyyttisuoritus. Monelle ensimmäinen levytys on myös jäänyt viimeiseksi.
Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson ja Vanajanlinnan markkinointijohtaja Mika Walkamo ovat eronneet, kertoo Ilta-Sanomat. Pari ehti olla kihloissa reilut puoli vuotta.
Ylinopeudesta itsenäisyyspäivänä kiinni jäänyt kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson on ajellut huikean taksilasku eduskunnan piikkiin. Vielä joulukuussa nainen vakuutteli, että tyytyy ajokieltonsa aikana julkisilla kulkemiseen.
Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson tuomittiin Hyvinkään käräjäoikeudessa reilun parin tonnin sakkoihin räikeästä ylinopeudesta. MTV3:n mukaan hän sai myös ajokorttinsa takaisin.
Hiljattain Mika Walkamon kanssa kihlautuneella Maria Guzenina-Richardsonilla ei ole vielä kihlasormusta. Walkamo kosi kansanedustajaa tämän syntymäpäivänään 12. tammikuuta.
Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson on mennyt kihloihin miesystävänsä Mika Walkamon kanssa. Walkamo kosi Mariaa tämän syntymäpäivänä viime tiistaina.
Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson menetti ajokorttinsa itsenäisyyspäivänä ajettuaan hurjaa ylinopeutta. Nyt poliisi on langettanut hänen maksettavakseen myös sakot. Kansanedustaja joutuu pulittamaan kaahailustaan yli kolme tuhatta euroa.
Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson on määrätty ajokieltoon. Syynä tähän on kansanedustajan toistunut roima ylinopeus liikenteessä.
Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson on bongattu jo kuukausien ajan Vanajanlinnan toisen omistajan, Mika Walkamon seurasta. Pariskunta on paljastuneen seurustelun suhteen vaitonainen.