Kuva: Mikko Räsänen

Radiopestiin tarttuva Maria Guzenina: Ammatinvaihtoa ei pitäisi pelätä

30.06.2017 12:45 - Karoliina Kotala

Kesäjuontajana Radio Novalla kuulijoita ilahdutta kansanedustaja antoi vinkkinsä työelämään.

Kansanedustaja Maria Guzenina ei koko eduskunnan kesälomaa vietä lepäillen, vaan naisen suunnitelmiin kuuluu juontopesti Novalle, jota nainen odottaa jo innoissaan.

Pitkän uran media-alalla ja radiossakin tehneellä Guzeninalla on takanaan monimuotoinen ura.

- Olen köyhän perheen tyttö ja aloittanut työn teon jo 13-vuotiaana, Maria kertoo.

Se, että löytää oman kutsumuksensa juuri omaan mielenkiinnon kohteeseensa on kansanedustajan mukaan tärkeää.

- Aivan ensin pitää omassa sydämessä tunnistaa se palo. Myöskään ei pitäisi pelätä vaihtaa ammattia elämänsä aikana. Etenkin nuoria pitäisi rohkaista kokeilemana siipiään eri ammattialoilla. Jos joku ala ei olekaan se, mitä haluaa tehdä, sitten vain rohkeasti vaihtamaan. Tärkeintä on, että juuri sillä hetkellä, kun teet työtäsi, olet siinä läsnä ja rakastat sitä, Guzenina summaa.

Maria poseerasi kameralle kesäisessä maisemissa Hernesaaren rannassa. (kuva: Mikko Räsänen)

Radio Novan Tähdet alkaa 26.6. Arkisin klo 06.00-10.00

Juontajina Maria Guzenina, Joonas Hytönen, Silvia Modig, Janne Virtanen, Jaakko Saariluoma, Janne Kataja ja Eppu Salminen 

Lue myös: Kansanedustaja sai kesätyöpaikan - lahjoittaa palkan hyväntekeväisyyteen!

Kilpailut

Uusimmat