Kaikki artikkelit

Independent-lehti uutisoi, että yli 360 miljoonaa MySpace-käyttäjätunnusta tuli perjantaina myyntiin internetiin.
Suosiotaan Facebookin myötä rutkasti menettänyt Myspace suunnittelee merkittävää uudistusta.
Myspacen perustaja Tom Anderson on kritisoinut sivustoa hieman yllättävän kanavan välityksellä. Mies nimittäin on kommentoinut Myspacen epäkäytännöllisyyttä Facebookin välityksellä.
Vaikka Facebookin ja Twitterin kaltaiset sosiaalisen median palvelut tuntuvat nostavan jatkuvasti suosiotaan, Myspacella ei mene niin hyvin. News Week -sivuston mukaan palvelu koki viimeisen vuosineljänneksen aikana 150 miljoonan dollarin tappiot.
Palava hinku internetiin koitui Kenniwickissä, Yhdysvalloissa operoineen alaikäisen varkaan kohtaloksi. Nuorukainen kirjautui Myspace-sivustolle kesken murtokeikan, mikä johti rysän päältä kiinni jäämiseen.
Musiikkiin keskittynyt sosiaalinen media Myspace osti Imeem-nimisen firman miljoonalla dollarilla. Imeemin omistama Snocap on tarjonnut artisteille alustan, jonka kautta myydä omaa musiikkiaan Myspacen kautta.
Internet ei ole enää mikään uusi keksintö. Esittelemme nyt sivustot, sellaisina kuin ne ennen olivat. 
Internetin ihmeellinen maailman voi koitua kohtaloksi työtä hakiessasi. Taloussanomat kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan lähes puolet työnantajista tarkistaa työnhakijoiden profiilin esimerkiksi Twitteristä tai Facebookista.