Näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Niina Lahtinen tuskailee Joko saa luovuttaa -podcastissa juontajakollegalleen Paula Noroselle “kesän nöyryyttävintä juttua”.
Lahtinen kertoo saaneensa kesän alussa puhelun Suomen Kuvalehdeltä, joka halusi haastatella häntä meriä ja järviä koskevaan juttuun. Lahtinen sopi lehden kanssa, että juttuun otettaisiin kuvat myöhemmin.
Lue myös: ”Tuntuu edelleen epätodelliselta” – Harlinit julkaisivat koskettavan videon pikku Daxista
Lahtinen kertoo yrittäneensä sopia kuvauksen päivälle, jolloin hän olisi Huomenta Suomen vieraana ja hän olisi valmiiksi meikattu.
Kuvaaja kuitenkin halusi ottaa Lahtisesta kuvia järvessä.
Lahtinen oli kieltäytynyt ajatellessaan joutuvansa alastonkuviin, mutta kuvaaja vakuutti, että suunnitelmissa olisi ottaa kuva, jossa näkyisivät vain Lahtisen kasvot nenästä ylöspäin.
Tämä sovittiin, mutta kuvauspäivänä Lahtinen ei löytänyt uimapukua.
Hän kertoo ajatelleensa, ettei nenästä ylöspäin otettavassa kuvassa olisi väliä, mitä hänellä on päällään. Kuvausasuksi valikoituivat rintaliivit ja alushousut.
Kuvauspaikalla Lahtiselle valkeni, että kyse olisi lehden kansikuvasta. Aluksi hän kieltäytyi, mutta meni lopulta kuitenkin suunnitelman mukaisesti järveen aikeenaan poseerata vain kasvokuvassa.
Joidenkin viikkojen kuluttua Lahtinen sai lehden kannesta kuvan entiseltä puolisoltaan.
Lahtisen mukaan kuvassa hänen päänsä näkyy “mikroskooppisen pienenä” ja koko kannen täyttää “veden kolminkertaistama vartalo”.
– Mä näytän siis merinorsulta. Kun näin tämän kuvan, ajattelin, että mitä vittua, Lahtinen manailee.
Noronen yrittää naurunsa seasta vakuuttaa, ettei kuvassa ole mitään vikaa.
– Mä näytän siltä, että oon viimeisilläni raskaana ja teen vesisynnytystä järvessä, Lahtinen jatkaa kuvan ylistämistä.
Kuva on kirvoittanut kommentteja myös Lahtisen lapsilta ja entiseltä puolisolta.
Ex-kumppani ei omien sanojensa mukaan ollut tunnistanut Lahtista kuvasta.
– Äiti, mitä vittua, oli Lahtisen vanhempi tytär tiedustellut.
Nuorempi lapsi oli epäillyt, oliko kanteen todella valittu paras kuva.
Vanhempi lapsi oli tehnyt kuvasta tarran sosiaalisen median viestintään.
– Halusin vain puhua hyvää järvistä, nauraa Lahtinen.