Etsi
Sofia Virta on kertonut avoimesti eläneensä aikaisemmin väkivaltaisessa parisuhteessa.
Elokuussa eropalveluihin hakeudutaan muita kuukausia enemmän.
Eva Mendes jakoi kantaaottavan päivityksen, jossa hän tuomitsi lasten fyysisen kurittamisen. Kommenttikentässä alkoi kuitenkin riitely.
Videot ovat maistiaisia tulevasta Queen-dokumentista.
Anonyymi perheväkivallan uhri kertoo Pop Sugar -sivustolla karun tarinansa vuosia kestäneestä suhteesta ja pahoinpitelykierteestä. Hän kertoo, että oli jo suunnitellut itsemurhansa.
Minun tarinani -sarjassa lukijat kertovat elämästään omin sanoin ja rehellisesti. Tällä kertaa tarinansa kertoo *Siru, joka on tehnyt vuosikausia töitä parantuakseen väkivaltaisen suhteen jättämistä arvista.
49-vuotias kaunotar kokee tehtäväkseen tukea muita naisia, jotka ovat joutuneet lyöntien ja iskujen kohteeksi omassa kodissaan.
Kahden lapsen äiti joutui entisen miesystävänsä pahoinpitelemäksi.