Etsi
Ihmisten mielestä Shakira ja tämän personal trainerinsa näyttävät kaksoisolennoilta.
Näyttelijä on kertonut olevansa hyvin perso ruualle, mutta noudattaa kuitenkin tiettyä aikaikkunaa syömisten kanssa.
Valmentajan mukaan maastaveto on yksi tehokkaimmista liikkeistä.
Myös lempeä kävelylenkki on mahdollista muokata tehokkaaksi treeniksi.
Viimeistään tammikuussa monen tavoitteena on päästä talven aikana kertyneistä kiloista eroon ennen kesää.
Joulun pyhien lepäilyn lomassa on välillä hyvä muistaa laittaa kroppa töihin ja hiki virtaamaan.
Monella jouluun kuuluu myös herkuttelu, mutta kaikessa on hyvä muistaa kohtuus.
Oma kämmen on hyvä apu riittävän suurta annoskokoa arvioidessa.
Painoa pudottaessa kuntosalilla huhkiminen ei ole välttämättömyys.
Vaa’an lukemien sijaan olisi hyvä keskittyä myös siihen, tuntuuko olo aiempaa energisemmältä ja onko unenlaatusi parantunut.