Etsi
Robin Packalen osti ensimmäisenä uuteen kotiinsa tarpeellisen laitteen, joka ei syö siiliä.
Ratikkaliikenne palaa normaaliksi 3. marraskuuta alkaen.
Mikäli remonttia siirtää pitkälle tulevaisuuteen, saattaa se lisätä riskiä erilaisille vahingoille.
Kaivokadun ja asema-aukion välissä olevat liukuportaat uusitaan.
Remontti on katkaissut kaiken raitiovaunuliikenteen Pitkälläsillalla, mutta loppu häämöttää.
Peruskorjauksen avulla haluttiin parantaa aseman viihtyisyyttä ja helpottaa siellä liikkumista.
Helsingin kaupunki kertoo, että urakka aiotaan kilpailuttaa uudelleen.
Susisaaren silta menee remonttiin kesäkuussa. Sillan korjaus kestää syksyyn saakka.
Tietyön jälkeen esimerkiksi moottoriajoneuvoille jää vähemmän kaistoja.
Helsingin Rautatientorin metroaseman hinta-arvio on nyt 16,4 miljoonaa euroa.