Kaikki artikkelit
Tavaroista luopuminen voi olla haastavaa, mutta muutaman konstin avulla sitä voi helpottaa.
Koti
6 kuukautta sitten
Vääränlaiset roskat saattavat jopa rikkoa suositun siivousvälineen.
Koti
9 kuukautta sitten
Tietyt tekijät lisäävät lakanoiden vaihtotarvetta entisestään.
Koti
9 kuukautta sitten
Naisen jakamaa TikTok-videota on katsottu peräti 13 miljoonaa kertaa ja se on saanut yli 22 000 jakoa.
Koti
9 kuukautta sitten
Sopiva pesuaine syntyy kotikonsteinkin.
Koti
11 kuukautta sitten
Naisen jakamaa TikTok-videota on katsottu peräti 13 miljoonaa kertaa ja se on saanut yli 22 000 jakoa.
Koti
noin vuosi sitten
Tietyt tekijät lisäävät lakanoiden vaihtotarvetta entisestään.
Koti
noin vuosi sitten
Välineet puhdistusoperaatioon löytyvät todennäköisesti jo valmiiksi monen kaapista.
Koti
noin vuosi sitten
Kolmesta merkistä voi päätellä sen, onko sauna huollon tarpeessa.
Koti
noin vuosi sitten
Sohva jää monilta pesemättä, mutta TikTok-videot osoittavat, että sekin kannattaa ottaa tavaksi.
Ilmiöt
yli 2 vuotta sitten
Keittiön pinnat vaativat päivittäistä siistimistä, kun taas esimerkiksi sängyn patja tulisi puhdistaa kuukauden välein.
Koti
yli 2 vuotta sitten
Tiskaamisen suurin kompastuskivi lienee pinttynyt lika.
Koti
yli 2 vuotta sitten
Sohva jää monilta pesemättä, mutta TikTok-videot osoittavat, että sekin kannattaa ottaa tavaksi.
Ilmiöt
yli 2 vuotta sitten
Naisen jakamaa TikTok-videota on katsottu peräti 13 miljoonaa kertaa ja se on saanut yli 22 000 jakoa.
Koti
yli 2 vuotta sitten
Esimerkiksi uuni ja astianpesukone tulisi siivota säännöllisesti.
Koti
yli 2 vuotta sitten
Esimerkiksi verhojen sekä astian- ja pyykinpesukoneiden puhdistus unohtuu usein.
Koti
yli 2 vuotta sitten