Etsi
Neljä hääparia sai toisensa suorassa lähetyksessä tänään.
Häät maksoivat reilut viisi miljoonaa euroa.
Kuusi kaunista sormusta antavat inspiraatiota tuleville morsiamille.
Raakakakut tekevät tuloaan myös hääpöytiin. Silti useimmissa häissä suositaan vielä todella näyttävästi kuorrutettuja kakkuja.
Puku oli huippusuunnittelija Carolina Herreran käsialaa.
Kosinnan odottaminen saattaa olla monesta naisesta raastavaa. Erään miehen kirjoittama teksti saattaa kuitenkin avata silmät sille, kuinka mies ymmärtää naisen olevan vaimomateriaalia.
Kahden lehmän lemmenhetki tallentui maatilalla otettuun hääkuvaan.
”Anoppini sanoi minulle, että pukuni on kauhea ja että minusta tulee kamala vaimo.”
Valokuvaaja seurasi kuvaustilanteessa intuitiotaan, ja epätyypillinen lopputulos on todella kaunis.
Hiuksensa menettänyt morsian ei tahtonut käyttää peruukkia edes hääpäivänään.