Kuva: Fotolia

Itkuisasta hääkuvasta tuli valtava nettihitti - pystytkö katsomaan liikuttumatta?

06.05.2017 17:15 - Iiro Myllymäki

Valokuvaaja seurasi kuvaustilanteessa intuitiotaan, ja epätyypillinen lopputulos on todella kaunis.

Hääkuvia on monenlaisia, ja usein ne herättävät rakkaudentäyteisyydessään paljon ihastuksen tunteita. Jotkut hääkuvat ja hääkuvaustilanteet ovat niin erityisiä, että niistä tulee varsinaisia netti-ilmiöitä.

Nettihitti syntyi, kun valokuvaaja James Day jakoi Facebook-sivullaan ottamansa hääkuvan Adrianista ja Roslynista. Herkässä kuvassa Adrian kuiskuttelee Roslynin korvaan samalla, kun Roslynin silmistä valuvat kyyneleet.

Kuvan yhteyteen valokuvaaja on kirjoittanut taustoitusta siitä, miten kuvan tilanteeseen päädyttiin. Dayn oli määrä ottaa pariskunnasta tavanomaisia auringonlaskuhääkuvia, joissa pariskunta nähdään kaukaa kuvattuna kauniin maiseman keskellä. Yhtäkkiä valokuvaaja kuitenkin sai idean ja pyysi pariskuntaa lopettamaan poseeraamisen. Sen sijaan valokuvaaja pyysi paria vain nauttimaan ensimmäisestä auringonlaskustaan aviomiehenä ja -vaimona.

”Sitten he pitelivät toisistaan kiinni todella kauniisti. Se oli niin paljon kauniimpaa kuin mikään, mitä olisin voinut itse keksiä. Sitten sanoin Adrianille: ’Minulla on sinulle kysymys, mutta haluan, että kerrot vastauksesi Roslynille etkä minulle. Kaikista maailman miljardeista ihmisistä olet valinnut juuri Roslynin, jonka kanssa haluat viettää loppuelämäsi. Voitko kertoa hänelle, miksi?” James Day kirjoittaa.

Pian Roslyn alkoi itkeä ja niin alkoi valokuvaajakin. Kauniista tilanteesta syntyi todella kaunis valokuva, joka on kerännyt Facebookissa peräti liki 200 000 reaktiota.

Lue myös: Morsiamen hääkuvista nettihitti - muistuttavat itsensä hyväksymisen tärkeydestä

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat