Etsi
300: Imperiumin nousu -elokuva ilmestyi vuonna 2014.
Yösyöttö-elokuvan ensi-illan alla Finnkino ja elokuvan levittäjä ajautuivat rahakiistaan.
Euroviisujen toisessa semifinaalissa Blind Channelin lisäksi lavalle astuu muun muassa yhdysvaltalainen tähtiräppäri San Marinon edustajana.
Baby Driver -elokuva on saanut kiitosta muun muassa musiikin käytöstä.
Last Man Standing ei lukeudu Bruce Willisin menestyneimpiin elokuviin.
The Expendables 2 -elokuvan päärooleissa nähdään muun muassa Sylvester Stallone, Bruce Willis, Chuck Norris ja Arnold Schwarzenegger.
The Cabin in the Woods -elokuvassa viisi nuorta matkustavat syrjäiselle mökille aikeinaan viettää railakasta viikonloppua.
Uhrilampaat -elokuva sai ensi-iltansa 30 vuotta sitten.
Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 1 -elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2014.
Todistettavasti elossa -elokuvan päärooleja tähdittävät Meg Ryan ja Russel Crowe.