Kaikki artikkelit
Volbeat nähdään lokakuussa Suomessa.
Musiikki
2 kuukautta sitten
Yhtyeen yhdeksännes albumi julkaistaan vuonna 2025.
Musiikki
5 kuukautta sitten
Volbeat kiittää Rob Caggianoa kuluvista vuosista ja hienoista kokemuksista.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Jenkkiyhtye Danzig esiintyi viimeksi Suomessa vuonna 2017 ja Rockfestin esiintyminen tulee olemaan Danzigin viimeinen esiintyminen Suomen kamaralla.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Suomessa ja manner-Euroopassa Volbeatia lämmittelevät Skindred ja Bad Wolves.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Tarina sai onneksi onnellisen lopun.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Volbeat rikkoi vuoden alussa ennätyksen.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Volbeat julkaisi uusimman albuminsa viime elokuussa.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Yhtye nähdään Suvilahdessa kesäkuussa.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Yhtyeen oli määrä esiintyä keskiviikkona.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Volbeat saapuu Suomeen Marraskuussa.
Musiikki
yli 5 vuotta sitten
Amorphis avaa Euroopan kiertueen jokaisen keikan.
Musiikki
yli 8 vuotta sitten
Metallibändin kuudes albumi julkaistaan 3. kesäkuuta.
Musiikki
yli 9 vuotta sitten
Ilosaarirock julkaisi tänään ensimmäiset artistikiinnityksen ensi vuoden festivaalista.
Musiikki
yli 9 vuotta sitten
Tanskalaisen Volbeatin keväällä julkaistava levy kantaa nimeä Outlaw Gentlemen & Shady Ladies.
Musiikki
yli 12 vuotta sitten