Etsi
Vaarallinen addiktio voi aiheuttaa Emma Thompsonille nielurisantulehduksia.
Video todistaa jälleen kerran sen, että gorillat ja ihmiset ovat hyvin samankaltaisia olentoja.
Moni julkisuuden henkilö salaa oikean nimensä taiteilijanimen taakse.
Harris uhkaa haastaa kaikki huhupuheiden levittäjät oikeuteen.
Thai-hierontapalvelut näyttävät maksaneen 40 dollarin lisäksi kokonaisen suhteen.
Suurissa pikaruokaketjuissa kannattaa uutisen perusteella ottaa virvoitusjuoma tästä lähin ilman jäitä.
Pitbulleja lopetetaan Yhdysvalloissa jopa miljoona vuodessa, suurin osa täysin turhaan. Sophie Gamandsin tempauksella halutaan muuttaa ihmisten vääriä käsityksiä rotua kohtaan.
Miesten mukaan bikinivahaus on tuskallisempaa kuin esimerkiksi appivanhempien tapaaminen.
Pienillä asioilla voi saada aikaan maailman suurimpia onnenkyyneleitä.
Vihkisormusta ei kannata ostaa liian aikaisin, jottei siihen kerkeä kyllästyä ennen häitä.