Etsi
Monet julkkikset Jennifer Lopezista Beyoncéen ovat sävyttäneet kutrinsa tämän kesän kuumimman hiustrendin mukaisesti kullan eri vivahteilla.
1800-luvulla naisen asema oli varsin erilainen kuin nykyisin. Onneksi ajat ovat muuttuneet sitten menneiden vuosisatojen!
Taas yksi syy lisää pitää ajoittain etätyöpäivä: aikaa säästyy ja työskentely sujuu jouhevammin.
Jatkuvan väsymyksen tai flunssakierteen taustalta saattaa löytyä varsin yksinkertainen syy: ruokavaliosi on liian yksipuolinen.
Jos kesäfiiliksestä ei ole vielä tietoakaan, ei sinun tarvitse tehdä muuta kuin astella lähimpään elokuvavuokraamoon. Nämä suomalaiset kesäleffat tuovat taatusti vastaleikatun ruohon tuoksun ja rantanuotion räiskeen suoraan olohuoneeseesi.
R&B:n kuningatar suosii pirteitä kuoseja ja rohkeita leikkauksia. Tähti kruunaa lookinsa näyttävillä koruilla ja naisellisilla jalkineilla.
Muumit ovat kuuluneet muidenkin kuin vain suomalaismuksujen lapsuuteen. Naantali Spa –kylpylän muumilomapaketti kiehtookin taatusti kaikkia, joille Tove Janssonin luomien hahmojen seikkailut ovat tulleet tutuksi iästä ja maanosasta riippumatta.
28-vuotiaan näyttelijättären tyyli henkii vanhan ajan glamouria.
Bridget Joneskaan ei olisi taatusti riemastunut, jos joku hänen ystävistään olisi hoputtanut häntä hankkimaan lapsia tai keskittymään entistä kiivaammin kunnollisen kumppanin löytämiseen.
Opiskeluvuodet ovat jääneet taatusti monien mieleen aikana, jolloin ilmaisesta ruoasta ei parannut kieltäytyä ja päiväunien ottaminen luennon aikana ei ollut temppu eikä mikään.