Etsi
Tutkimuksen mukaan naisten ja miesten peloissa on hämmentävänkin paljon yhdenmukaisuuksia.
Elokuvassa Jason Hook nähdään FBI-agentin roolissa.
Jennerin seurassa nähtiin myös mallikaunotar Gigi Hadid.
Tänä vuonna kärkikahinoissa kuultiin suomiräppiä.
Jabsin mukaan Kottakin tilanne paheni jälleen vuoden alussa.
Oman lempisarjansa voi ikuistaa myös iholle.
Tähkä jäi lastensa yksinhuoltajaksi viisi vuotta sitten.
Momondon teettämän kyselyn mukaan miehet stressaavat naisia vähemmän.
Suhdehuhuja on ollut ilmassa jo vuodesta 2013 saakka.
Esimerkiksi matkan suunnittelu yhdessä voi olla hyvä tapa selvittää, oletteko toisillenne sopivia.