Kuva: Fotolia

Lomailu stressaa suomalaisia

22.06.2016 08:31 - Reija Saarinen

Momondon teettämän kyselyn mukaan miehet stressaavat naisia vähemmän.

Yllättävää kyllä, suomalaisia stressaa myös lomailu. Momondon teettämän kyselyn mukaan  yleisiä stressin aiheita ovat muun muassa lomakohde, lomalla oleskelu seka arkeen palaaminen.

- Usein lomaa odotetaan jo pitkään etukäteen, ja se koetaan tervetulleena taukona arjesta. Tutkimuksestamme kuitenkin selviää, että suomalaisille loman suunnittelu ja varaaminen sekä lomalta paluu voivat aiheuttaa stressiä, kertoo momondon Suomen maajohtaja Minttu Oramaa.

- Matkat kannattaakin suunnitella ja varata hyvissä ajoin. Usein auttaa myös, jos lomamatkan ajoittaa niin, että se alkaa vasta muutaman päivän kuluttua loman alkamisesta, jolloin matkaa edeltävät vapaapäivät voi käyttää esimerkiksi pakkaamiseen ja lomatunnelmaan virittäytymiseen.

Eroa on kuitenkin havaittavissa niin naisten kuin miesten välillä sekä eri ikäluokissa. Miehistä jopa 40 prosenttia kertoi, että mikään lomaan liittyvät ei aiheuta stressiä. Naisilla vastaava määrä on 33 prosenttia.

Kyselyn vanhimmalla ikäryhmällä on kaikista rennoin ote lomailuun. Yli puolet 56–65-vuotiaista kielsi stressaavansa lomalla.

Lue myös: Suomalaislapset kertovat mitä loma on: "Kaikkea saa tehdä, kunhan se on laillista" - lue ja naura

Lähde: Momondo

Kilpailut

Uusimmat