Etsi
Parisuhde ei ole aina sellaista kuin romanttiset elokuva antavat ymmärtää. Se on tärkeää pitää mielessä.
Iggy Azalean roolisuoritus ei ole tehnyt vaikutusta kovimpiin Hurjapäät-elokuvan faneille.
Parisuhteeseen pitää panostaa, jotta se säilyy hyvänä. Siksi kannattaa varoa, ettei sorru tiettyihin virheisiin.
Avokadosta on moneksi, sillä se vääntyy tarpeen tullen vaikka sipsiksi.
Josh Darnbrough ei muistanut yön tapahtumista mitään, joten aamuinen näky oli melkoinen yllätys.
Lasten piirrokset voivat toisinaan olla hämmentäviä ja suoraan sanottuna omalaatuisia.
Tatuoinneilla on kantajalleen usein hyvin suuri merkitys, mutta otetaanko tatuointeja silloin, kun raha on tiukassa?
Timo Kahilainen kokeili tupakkaa yllättävän nuorella iällä.
On olemassa sanonta, jonka mukaan kenkiä ei voi koskaan olla liikaa. Vähän samaa voisi kuitenkin sanoa myös mekoista.
Banaanista on moneksi. Sitä voi nimittäin nauttia välipalaksi, mutta sen lisäksi sillä voi hoitaa ihoaan.