Banaania voi käyttää myös kauneudenhoidossa - katso helpot ihonhoito-ohjeet

09.04.2015 18:45 - Reija Saarinen

Banaanista on moneksi. Sitä voi nimittäin nauttia välipalaksi, mutta sen lisäksi sillä voi hoitaa ihoaan.

Banaani on herkku, joka on jokaiselle tuttu. Sitä kun moni napostelee mielellään muun muassa välipalaksi. Harva kuitenkaan on tullut ajatelleeksi, että kyseistä herkkua voi käyttää myös ihonhoidossa.

1. Kosteuttava kasvonaamio

Murskaa banaani ja sekoita joukkoon ruokalusikallinen hunajaa. Levitä seos iholle ja anna sen vaikuttaa parinkymmenen minuutin ajan. Tämän jälkeen huuhtele kasvot ja levitä niille kosteusvoidetta normaaliin tapaan.

2. Naamio rasvaiselle iholle

Rasvaiselle iholle sopiva naamio saadaan aikaan banaanista ja sitruunasta. Murskaa yksi banaani ja sekoita siihen kaksi ruokalusikallista sitruunamehua. Levitä seos iholle ja anna vaikuttaa 15 minuutin ajan.

3. Hellävarainen kuorinta

Tehokas kotitekoinen kuorinta syntyy banaanista, kaurahiutaleista sekä kookosmaidosta. Aloita murskaamalla banaani. Lisää joukkoon kourallinen kaurahiutaleita sekä yksi ruokalusikallinen kookosmaitoa. Hiutaleet kuorivat ihoa kun taas banaani ja kookosmaito kosteuttavat ihoa.

Lue myös: Perjantairesepti: Viikonloppuaamun herkku - banaani-hunajapannukakut


Lähde: You Beauty

Kilpailut

Uusimmat