Etsi
Ballerinat ovat tänä keväänä trendikkäämmät kuin pitkään aikaan.
Jarkko Suo kertoo kirjoittamassaan kirjeessa jättävänsä Lauri Tähkän.
Otsahiukset tekevät paluun tänä vuonna.
Tämän lookin luomiseen tarvitaan vain suoristusrauta.
Kynähame on trenditietoisen valinta myös tänä vuonna.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry kertoo tiedotteessaan, että nikotiinipussien ja sähkösavukkeiden käyttö on lisääntynyt nuorten keskuudessa. Sen sijaan tupakan ja nuuskan käyttö on pysynyt ennallaan.
Vuonna 2023 huviveneonnettomuuksissa menehtyi 34 henkilöä. Se on seitsemän enemmän kuin vuonna 2022.
Liikenneturva kehottaa huomioimaan muut liikenteessä ja kannustaa sääntöjen kertaukseen.
Tänä keväänä on syytä kaivaa helmet kaapista.
Liitturaitahousut ovat tuttu näky katukuvassa vuonna 2024.