Etsi
Kardashian jakoi kuvia ja videoita lahjoitusreissulta omalla Instagram-tilillään.
Khloé Kardashianin kommentti on kerännyt monenlaisia reaktioita.
Tuiskun mukaan hän teki päätöksen Lappiin palaamisesta jo viime talvena.
Vuoteen 2021 ratsastetaan saapasmuodin siivittämänä.
Redditissä julkaistu kuva on saanut monet huolestumaan.
Koristeissa nähdään myös ihana Disney-teema.
Lahkeen saumasta auki revityt farkut saattavat olla vuoden 2021 hitti.
Me naisten haastattelussa käy ilmi, että Parikkaa kiusattiin päiväkodista yläasteelle saakka.
Suomalaisia kiinnostivat muun muassa Yhdysvaltain presidentinvaalit sekä koronavirus.
Kerrospukeutuminen on vuodesta toiseen muodikasta.