Etsi
20-vuotias Jenner kieltää raskaushuhut, mutta on saanut mediat ja fanit spekuloimaan uutta aihetta.
Popduo kertoi Voice.fi:n haastattelussa uniikista suhteestaan Suomeen ja suomalaisiin. Varsinkin uran alkuajoilla yhtyeen suosio suomalaisten keskuudessa yllätti.
Pienilläkin sanoilla tai teoilla voit kertoa naiselle, että arvostat ja rakastat häntä.
Tutkijat uskovat, että kierukan tuottama immuunivaste auttaa taistelussa papilloomavirusta vastaan, joka voi johtaa syöpään.
Tutkija Moran Cerf kertoo, että hyvät ystävät muuttuvat hiljalleen ajan kuluessa samanlaisiksi.
Nainen kertoo, että Ed Westwick oli repinyt uimapuvun hänen päältään pois.
Gaalatilaisuudessa palkittiin suomirockin parhaimmistoa monessa eri kategoriassa.
Jokainen väsyneisyyttä aiheuttava sairaus vaatii hoitoa.
Mainoksessa seurataan tunnollisen Apple-käyttäjän elämää kymmenen vuoden ajalta.
Vahaus voi tuntua ikävämmältä kokemukselta kuukautisten aikana.