Kuva: Senja Rapila

Brittiduo Hurts: "Emme tienneet, että kukaan Englannin ulkopuolella pitäisi musiikistamme"

11.11.2017 14:15 - Senja Rapila

Popduo kertoi Voice.fi:n haastattelussa uniikista suhteestaan Suomeen ja suomalaisiin. Varsinkin uran alkuajoilla yhtyeen suosio suomalaisten keskuudessa yllätti.

Brittiyhtye Hurts rakastaa Suomessa vierailua, sen tietää muun muassa siitä, että yhtye on vieraillut kylmässä ja melankolisessa Suomessa jo yli kymmenen kertaa. Theo Hutchcraftilta ja Adam Andersonilta siis lienee kysytty kaikki mahdollinen jo Suomesta.

Voice.fi kysyi tällä kertaa kaksikon ehdottomasti parasta muistoa Suomesta.

- Pakko sanoa, paras muisto on varmasti ensimmäinen kerta kun kävimme Suomessa ja soitimme sen todella pienen keikan. Se on tähän mennessä kaikista pienin show, minkä olemme koskaan vetäneet, Theo muistelee kymyillen.

- Muistan, kuinka ihmiset olivat miltei lavalla, se paikka oli niin pieni. Luulen, että se oli tyyliin ensimmäinen kunnon keikka, jonka soitimme Englannin ulkopuolella. Se oli uskomaton fiilis.

Mikä sitten teki Suomesta uniikin?

- Se, kuinka yleisö reagoi meihin. Emme tienneet, että kukaan Englannin ulkopuolella oikein edes pitäisi meidän musiikistamme. Täällä oltiin niin intohimoisia musiikkimme suhteen. Se oli vain todella hullu keikka. Sen jälkeen jokainen keikka on ollut samanlainen. Täällä meillä vaikuttaisi olevan todella hyvä yhteys faneihin.

Miehet ovat aiemminkin Voice.fi:n haastattelussa kertoneet ainutlaatuisesta yhteydestään suomalaisfaneihin.

- Juuri tämän lojaalisuuden takia Suomessa esiintyminen tuntuu tunteikkaammalta kuin muualla. Yleisöstä näkee, että he elävät tunteella mukana. Tykkäämme esiintyä Suomessa, koska täällä tuntee enemmän yhteyttä yleisöön kuin muualla, Theo on kertonut.

Theo ja Adam ovat myös kehuneet suomalaisten huumorintajua, joka on heidän meilestään samanlaista kuin brittien. Pääset lukemaan aiemman artikkelin täältä.

Lue myös: Hurts-yhtye oksettavimmasta suomalaisesta ruuasta: "Kuin siellä sisällä olisi ollut kalan aivoja"

Lue myös: Miksi Hurtsin parhaasta kappaleesta ei tehty musiikkivideota?

Kilpailut

Uusimmat