Etsi
Pelkällä komeudella tai kauneudella ei pitkälle pötkitä. On kuitenkin helppoja, toimivaksi todistettuja keinoja näyttää viehättävämmältä treffikumppanin silmissä.
Nykyään unissatekstailemisesta on tullut melkein yhtä yleistä kuin unissakävelystä ja ilmiö yleistyykin hurjaa vauhtia maailmalla.
Kun Adele julkaisi debyyttialbuminsa, tunnettu kriitikko haukkui artistin täysin. Kaikista negatiivisista sanoista huolimatta Adelesta on nyt tullut yksi maailman suosituimmista laulajista.
Muun muassa Kim Kardashian on ihastunut korviaan myöten Johnny Deppiin. Mutta toisaalta, kukapa nyt ei olisi?
Maailman söpöin maailmanennätys voi tulla tässä: 601 vauvan ryömimisen maailmanennätys!
Monet meistä hakeutuvat takaisin kotikonnuillemme viettämään joulupyhiä. Jos eksyt matkasi aikana ulkoilemaan, saatat törmätä vanhoihin tuttuihin matkan varrella.
Vieraile isovanhempiesi luona useammin, sillä uusi tutkimus väittää, että yksinäisyys voi aiheuttaa myös vakavampia sairastumisia.
Avengers-elokuvasarjasta tuttu näyttelijäkomistus Jeremy Renner on uusimpien sukututkimuksien mukaan sukua Lawrencelle.
Laulaja Chris Martinin entinen vaimo Gwyneth Paltrow on antanut oman äänensä Coldplayn uudelle kappaleelle.
Jos sinun perheessäsi on koira, perheesi lapset saattavat voida paremmin kuin koirattomien perheiden lapset.