Kuva: Shutterstock

Terveysvalmentaja juo kaksi lasillista omaa virtsaansa päivittäin - kaikki alkoi hyttysenpuremasta

16.09.2018 22:15 - Iiro Myllymäki

Naisen kertoman mukaan hänen allerginen reaktionsa parani, kun hän joi omaa virtsaansa.

Oman virtsan juominen ei välttämättä kuulosta järin houkuttelevalta ajatukselta. 39-vuotias terveys- ja fitness-valmentaja Faith Canter kuitenkin vannoo tämän erikoisen tavan nimeen. Brittiläinen Metro-lehti kirjoittaa naisesta, joka ensin kokeili "virtsaterapiaa" hyttysenpuremasta turvonneeseen silmäänsä.

Skotlantilainen Canter asui Portugalissa, kun yhtenä yönä hyttynen puri häntä hänen oikeaan silmäänsä. Puremasta tuli naiselle allerginen reaktio, mikä johti silmän turpoamiseen. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hyttysenpisto oli aikaansaanut allergisen reaktion, ja aiemmin nainen oli yrittänyt lievittää oireita muun muassa antihistamiinitableteilla. Mikään ei kuitenkaan ollut auttanut, ja turvotuksen laskemiseen ja kutinan häviämiseen oli aiemmin kulunut seitsemästä kymmeneen päivään.

Silmän turpoamisen jälkeen eräs naisen ystävä ehdotti, että hänen kannattaisi yrittää virtsaterapiaa. Canter piti tätä ensin hulluna ideana, mutta päätti kuitenkin antaa tälle mahdollisuuden. Niinpä hän joi puolikkaan lasillisen omaa virtsaansa ja huomasi yllätyksekseen, että silmän turvotus laski jo neljässä tunnissa tämän jälkeen. Sittemmin Faith Canter on juonut päivittäin kaksi lasillista omaa virtsaansa ja uskoo tästä olevan monia terveyshyötyjä.

Jotkut väittävät, että virtsaterapialla pystyy hoitamaan muun muassa erinäisiä allergioita, aknea, sydänvaivoja, haavoja ja tulehduksia. Healthline-sivusto kirjoittaa, että näille väitteille ei kuitenkaan ole tutkittuja tieteellisiä perusteluja. Tutkimukset sen sijaan osoittavat, että virtsa sisältää bakteereja, jotka voivat olla elimistölle haitallisia, jos virtsaa niellään tai jos sitä päätyy verenkiertoon haavan kautta.

Lue myös: Naisen hämmentävä väite - uskoo koiran virtsan juomisen parantaneen aknen

Lähteet: Metro.co.uk, Healthline

Kilpailut

Uusimmat