Kaikki artikkelit

Haasteen luonut koomikko Liam Weyer halusi parodioida muita päättömiä somehaasteita ja yllättyi, kun housujen kastelusta tuli trendi TikTokissa.
Naisen kertoman mukaan hänen allerginen reaktionsa parani, kun hän joi omaa virtsaansa.
Lynn Lewin mukaan hänen hehkuvaa ihoaan on kiittäminen hänen koiraansa.
Mies päätti etsiä koiran käsiinsä välikohtausta seuraavana päivänä.
Monella on tapana käydä vessassa kaiken varalta ennen automatkaa, pitkää palaveria tai vaikka vain mainoskatkolla television katselun lomassa. Kyseinen tapa on kuitenkin kaikkea muuta kuin hyväksi.
Myös pissahätää voi helpottaa yksinkertaisella niksillä.
Toisilla myös pelkästään vesiputouksen näkeminen aiheuttaa tarpeen vessareissulle.
Asiantuntijat kertovat faktat siitä, estääkö vessassa käyminen heti yhdynnän jälkeen saamasta virtsatietulehdusta.
Liian tiuhat vessahädät voivat johtua ylivilkkaasta virtsarakosta, tulehduksista tai jopa diabeteksesta. 
Finnin räjäyttäminen toisen tekemänä on ällöttävää, mutta itse tehtynä se on suoranainen nautinto. 
Virtsan väri kertoo enemmänkin kuin elimistön nestetasapainosta.
Amerikkalaisnainen vie oikeuteen työpaikkansa, josta hän sai potkut jouduttuaan lopulta pissaamaan muovipussiin.
Kaikki sitä tekevät - jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Jotkut jopa juovat sitä! Mutta tiesitkö sinä näitä mielenkiintoisia faktoja virtsasta?
Pee Pants on amerikkalainen, naisille osoitettu keksintö, joka mahdollistaa housuunpissimisen ilman, että kukaan muu sitä huomaa. 
Räävitön jenkkitähti Ke$ha julkaisi itsestään kuvan pissalla Twitter-sivuillaan.
Amerikkalaislaulaja joutui noloon tilanteeseen keikallaan maaliskuun alussa.