Kuva: Shutterstock

Nainen myi pelikonsolin - ostaja löysi sisältä seksilelun

26.11.2020 22:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

- En voinut kuin nauraa, nainen kertoi The Sun -julkaisun haastattelussa.

Kolmen lapsen äidille Sara Foggolle, 34, kävi pieni vahinko, kun hän halusi päästä eroon vanhasta pelikonsolista.

Foggo ajatteli, että tekee hieman lisätienistiä joulua varten ja myy nostalgisen Sega Mega Drive -konsolin netissä. Ostaja löytyi nopeasti ja kaikki meni siis hyvin. Hinnaksi tuli 25 puntaa, eli noin 28 euroa.

Lopulta ostajan ystävä oli noutanut konsolin ja vienyt sen uudelle omistajalle. Ostaja, James-niminen mies, lähetti kuitenkin Saralle viestin, jossa kertoi löydöstään.

Konsolin sisältä nimittäin löytyi violetti vibraattori.

- En voinut kuin nauraa! Tällaisia asioita tapahtuu vain minulle, Foggo kertoi The Sun -julkaisun haastattelussa.

Sega Mega Drive -konsoli. (kuva: AOP)

Foggo myös sanoi, että seksilelun arvo oli suurempi kuin konsolin, joten ostaja teki hyvät kaupat.

- Hän teki hyvät kaupat. Pyysin kyllä leluani takaisin, mutta hän ajatteli, että vitsailin. Ehkäpä en haluakaan sitä enää, Foggo pohti.

Lopulta myös selvisi, että lelu ei ollutkaan Sara Foggon, vaan hänen äitinsä.

- Minulla ei ole mitään hajua, miten tuo lelu oli päätynyt konsolin sisälle. Kun kerroin äidille tapauksesta, hän vain nauroi.

Foggo lupasi toimittaa äidilleen uuden lelun, mutta harmittelee sitä, että rahaa meni nyt enemmän kuin sai.

- Näin käy välillä... Foggo päätti.

Lue myös: "Tulee mieleen seksilelu" - Harry Potter -maailmaan perustuva uutuustuote hämmensi nettikansaa

Lue myös: Frozen-päiväkirjat vedettiin myynnistä - sisältä löytyi aikuisille suunnattu yllätys

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat