Kuva: Shutterstock

Räppäri leikkautti päänahkansa täyteen kultaketjuja - "Halusin tehdä jotain erilaista"

22.09.2021 19:45 - Roy Kokkonen

Meksikolaisräppärin erikoinen kauneusleikkaus hämmentää.

Räppäri Dan Sur, 23, on saanut suurta julkisuutta erikoisella tempauksellaan. Meksikolainen muusikko asennutti kauneusleikkauksessa lukuisia kultaketjuja hiustensa tilalle. 

Aiemmin hänellä oli pitkät ruskeat rastat. Uusi "hiustyyli" on pituudeltaan samanlainen, mutta muuten täysin toinen.

 – Totuus on, että halusin tehdä jotain erilaista. Kaikki värjäävät hiuksiaan, toivottavasti kaikki eivät nyt kopioi minua, hän kertoo.

Peruukista ei ole kyse. Dan Sur kertoo sosiaalisessa mediassa, että ketjut ovat tiukasti kiinnitetty hänen pääkalloonsa koukkujen avulla. Miehen mukaan hän on ensimmäinen muusikko, jolla on kirjaimellisesti kultaiset hiukset.

 – Nämä ovat hiukseni. Kultaiset hiukset. 

Hän ei kuitenkaan ole ensimmäinen räppäri, joka on saanut huomiota erikoisilla implanteilla. 26-vuotias Lil Uzi Vert kohautti jo helmikuussa upottamalla 22 miljoonan euron arvoisen timantin otsaansa.

Tempaus ei mennyt aivan putkeen. Syyskuussa kerrottiin, että fanit olivat repineet jalokiven hänen otsastaan. Räppäri kuitenkin onnistui saamaan timantin takaisin, mutta enää se ei korista hänen kasvojaan.

Lue myös: Räppäri asensi otsaansa ökyjalokiven - fanit repivät korun irti konsertissa

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat